Suomalainen ylioppilaslakki

Valkoisella ylioppilaslakilla on pitkä ja monivaiheinen historia. Pohjoismaihin ylioppilaslakkiperinne saapui 1840-luvulla, kun ensin Tanskassa ja sitten Ruotsissa otettiin käyttöön  YO-lakit.  Mallia saatiin saksalaisten yliopistojen opiskelijajärjestöjen käyttämästä pyöreästä ja matalasta lakista.

Suomessa valkoinen ylioppilaslakki on ollut käytössä vuodesta 1865 lähtien, jolloin Uusmaalaiseen osakuntaan liittyneet neljä Helsingin yliopiston opiskelijaa pyysivät hatuntekijä Maria Grapea valmistamaan heille valkolakit Upsalasta hankitun mallin mukaan. Ennen sitä oli jo käytössä ollut tummansininen lakki, joka oli jäänne aiemmin yliopisto-opiskelijoiden käyttössä olleesta uniformusta.

Valkolakki oli aluksi huomattavasti korkeampi kuin nykyinen, ja se sai pilkkanimen ”maitolakki”. Valkoinen lakki ilmeisesti kuitenkin viehätti opiskelijoita, sillä sen käyttö yleistyi nopeasti, ja sitä käytettiin aluksi tumman lakin rinnalla. Myöhemmin tummasta lakista tuli talvilakki ja valkoista käytettin kesällä. Yleiseksi ylioppilaiden käyttämäski päähineeksi valkolakki vakiintui vuonna 1875 Lundissa pidetyn suureen pohjoismaiseen ylioppilaskokouksen valmistelujen yhteydessä, kun suomalaisopiskelijat päättivät omaksua yhteisen tunnuksen ja varustautuivat kokousta varten useilla valkolakeilla.

Naiset saivat aluksi käyttää vain lyyraa, kunnes heille suunniteltiin oman lakkimalli 1890-luvulla. Naisten lakkimalli jäi pois, kun he vuonna 1897 saivat oikeuden kirjoittautua ylioppilaskuntaan ja samalla luvan käyttää miesten kanssa samanlaista ylioppilaslakkia.

Aiemmin ylioppilaslakkia käytettiin koko kesä touokuun ensimmäisestä päivästä syyskuun loppuun asti. Tapa jäi vähitellen pois 1950-luvulta lähtien kun nuoriso alkoi muutenkin kulkea avopäin. Vappuna kaikki ylioppilaat laittavat edelleen lakin päähänsä vanhan perinteen mukaan.

Suomalainen ylioppilaslakki on säilynyt lähes muuttumattomana 1800-luvun lopulta aina näihin päiviin asti. Siinä on valkoinen samettipäällinen, musta samettireuna (bando), kiiltonahkainen lippa, sini-valkoinen – tai suomenruotsalaisten sini-kelta-valkoinen vuori. Yliopistoon mentäessä ja osakuntaan liityttäessä lakkiin voi vaihdattaa myös osakuntavuoren, jonka värit tulevat osakuntanauhoista. Nauhojen värit noudattavat historiallisten maakuntien värejä.

Lakin kokardi eli lyyra on vanhasta ylioppilasuniformusta periytynyt Helsingin yliopiston kokardi, jota koristaa laakeri- ja lyyrasymboli. Suomenkielisten lakissa käytetään yleisemmin 16 mm:n kultaista lyyraa ja joskus myös 14 mm:n lyyraa. Suomenruotsalaisessa lakissa käytetään 22 mm:n lyyraa.

Aiemmin suomenkielisten lakissa käytettiin neljää eri lyyrakokoa. Lyyran koolla osoitettiin kielipoliittista kantaa aikana jolloin virkakielenä oli pelkästään ruotsi, ja fennomaanit taistelivat suomen kielen virallistamisen puolesta. Kielikiistat ajoittuivat 1900-luvun molemmin puolin, aina vuoteen vuoteen 1919, jolloin suomi ja ruotsi molemmat todettiin maan kansalliskieliksi. Helsingin yliopistossa kielikiista loppui vasta vuonna 1937, jolloin suomenkielestä tuli virallinen opetuskieli aiemman ruotsinkielen sijaan. Pienintä lyyraa käyttivät ns. raivosuomalaiset, vastalauseena isoa lyyraa käyttäville ruotsinkielisille. Seuraavaa kokoa käyttivät kiihkosuomalaiset, toiseksi pienintä aitosuomalaiset ja isointa eli nykyistä 16 mm:n lyyraa käyttivät puolueettomat, jotka eivät ottaneet kantaa kielikiistaan.

Perinteisesti lakki on nimikoitu painamalla nahkaiseen hikinauhaan ylioppilaan nimikirjaimet. Mustaan samettireunukseen tehtävät nimikoinnit ja brodeeraukset eivät ole suomalaista ylioppilaslakkiperinnettä, vaan niitä käytetään Ruotsissa. Lakkiin ei myöskään ole ollut tapana laittaa lukion nimeä, sillä lakki on henkilökohtainen tunnus ylioppilaaksi pääsystä.

Ylioppilaslakkiperinteemme herättää ihastusta myös ulkomailla. Wahlmanin hattukaupassa käy turisteja, jotka ihmettelevät hyllyssä olevia valkolakkirivejä. Aluksi jotkut luulevat niitä kipparilakeiksi, mutta kun kerromme heille, kuinka jokainen ylioppilas lakitetaan lukion päätteeksi ja kuinka tuhansia valkolakkipäisiä ihmisiä, niin nuoria kuin vanhoja, liikkuu vappuna kaupunkien kaduilla juhlimassa, he todella haltioituvat hienosta perinteestämme. Niin vahva suomalaisuuden symboli valkolakki on, että onpa joku turisti joskus halunnut ostaa lakin matkamuistoksikin kertomaan tästä tasa-arvoisen ja maksuttoman koulutuksen maasta.

Maailma muuttuu ympärillämme vauhdilla, mutta perinteet sitovat meidät historiaan ja sukupolvien ketjuun. Valkolakin päähän asettaessamme olemme osa perinnettä ja viemme sitä samalla eteen päin. Pidetään siitä kiinni, että myös tulevat sukupolvet tunnistavat meidän perinteisen ylioppilaslakin, tuntevat sen symboliikan sekä tietävät missä tilanteissa sitä käytetään.

Lähteet:

Matti Klinge, Laura Kolbe: Suomen ylioppilas. Otava. 1991.

E.R. Wahlman Oy:n arkistot

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *